Aki Linnanahteen rintamamiestalon uusi terassi on omiaan rentoon mökkeilyyn
Juontaja Aki Linnanahteen kesäkoti koki huikean muodonmuutoksen, kun 40-luvulla rakennetun rintamamiestalon kellariin toteutettiin iso sauna- ja kylpyhuoneremontti. Tämä kuitenkin vaati mittavia kaivuutöitä ja vanhan talon piha joutui kokemaan kovia remontin aikana.
Piha saatiin kuitenkin remontin yhteydessä toimivammaksi ja perheen toivomat terassi, ulkoporeallas ja pergola pystyttiin toteuttamaan rintamiestalon henkeä kunnioittaen. Remontti ei valmistunut itsestään vaan siinä vaadittiin Akin vaimon, anopin ja muun perheen lisäksi liuta ammattilaisia. Mukana matkassa oli myös Taloon.comin suurenmoinen tuotevalikoima ja laatubrändit!
Suunnittelu | Kulku terassille | Terassi ja pergola | Valaistus | Remontti on valmis
Toiveita ja suunnittelua
Rintamamiestalon puutarhaa koristi kauniisti kaartuvat, vanhat omenapuut ja muutenkin tunnelma pihassa oli lempeä ja viihtyisä. Pihasta kuitenkin puuttui mukavaan oleskeluun ja ruokailuun tarvittavat alueet ja terassi. Sisustusarkkitehti Anne Elovaara teki Akin ja perheen toiveiden pohjalta suunnitelman, kuinka eri pihatoiminnoille saataisiin omat alueet.
Perheen toiveena oli ulkoporeallas, ruokailu- ja grillausalue, pergola sekä huoletonta terassialuetta oleskeluun. Omenapuut pitäisi ehdottomasti säilyttää. Suunnittelun punaisena lankana oli alkuperäisen puutarhan ja 40-luvun talon henkeä kunnioittava tyyli. Luonnolliset materiaalit ja värit kuuluivat tähän oleellisena osana. Puun ja kiven hyödyntäminen jatkuisi näin kellarikerroksen hulppeasta saunatilasta ulos puutarhaan. Lisäksi haluttiin pientä modernia vivahdetta, jotka tulivat valaisimien ja kalusteiden muodossa. Perinteisen ja modernin tyylin harmoniaa!
Alkuperäistä suunnitelmaa jouduttiin remontin edetessä muokkaamaan vanhan talon ja pihamaan remontoinnin laajuuden palastuessa Akille. Viemäröinnin uusiminen ja yllätykselliset kaivuutyöt laittoivat aikataulun ja budjetin uusiksi. Lisäksi ilmeni, että tontin vierustalla olevan viheralueen viereen ei saanut rakentaa ja tämä muutti osittain pergolan sijaintia, vaikuttaen myös terassiin. Akin työporukka ei kuitenkaan lannistunut muutosten ilmaantuessa, vaan kompromissit käännettiin voitoksi ja rakentajien ammattitaidolla lopputuloksesta tuli loistava!
Reikä seinään ja kulku kuntoon
Takapihalle suunnitellulle terassialueelle kulku oli hankalaa, sillä rakennuksen takana en ollut ovea ulos kellarikerroksen saunaosastoa lukuun ottamatta. Toiveissa oli sujuva kulku asuinkerroksesta ja keittiöstä terassille, joten päätettiin puhkaista ovelle aukko seinään ja rakentaa kunnon portaat alas terassialueelle.
Rakennepiirustusten yhteydessä selvitettiin portaiden toteutusta. Kun portaat eivät ole katettu tai niissä ei ole lämmitystä, rakennusmääräysten mukaan niistä pitää tehdä erittäin loivat. Kohteessa portaat nousevat verrattain korkealle ja pihassa ei ollut tilaa tarpeeksi loiville puuportaille. Näin päädyttiin betoniportaisiin, joissa on lämmityskaapelit.
Portaiden runko muurattiin harkoista ja täytettiin betonilla. Betonilla tasoitetut porrasaskelmat eivät ole liukkaat sateellakaan ja lämmitys takaa turvallisen kulun myös talviaikaan. Portaiden seinämä tasoitettiin ja maalattiin saman väriseksi talon sokkelin kanssa. Uudeksi oveksi valittiin talon henkeen sopiva Kaskipuun UPL1 Thermo -mittatilausovi. Ovesta pääsee nyt kätevästi ruokailuhuoneeseen ja keittiöön, ja bonuksena portaiden alle saatiin mukavasti varastotilaa.
Oven ja rappusten rakentaminen oli kallis ja työläs projekti, mutta Aki ja perhe ovat lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. Toteutus on viihtyvyyden kannalta todella tärkeä – Akin mielestä joka euron arvoinen! Portaiden ansiosta terassi on nyt sujuvasti tavoitettavissa. Laadukas ja hyvin suunniteltu toteutus varmisti sen, että portaat näyttävät nyt kuuluvan taloon eivätkä irralliselta, jälkeen rakennetulta osalta. Tässä hyvän suunnittelun merkitys korostuu!
Talon viereen toteutettiin veikeä liuskekivipolku, jotta etu- ja takapihan välinen kulku olisi sujuvaa. Materiaalina käytettiin Majakiven Kavalan-liuskekiveä. Lisäksi hyödynnettiin siellä täällä tontilla ennestään olleita, vanhoja liuskekiviä. Vuosikymmenien ajan käytetty liuskekivi sopii erinomaisesti juuri perinteisten pihojen oleskelualueille ja poluille.
Vanhat liuskekivet erosivat jonkin verran sävyltään uusista, joten polun rakentajat päättivät toteuttaa liukuväriefektin: polun väri muuttuu etupihalle siirryttäessä kauniisti ja harmonisesti. Ennen polun rakentamista alueelta poistettiin vanha, savinen maa-aine n. 20 cm syvyydeltä. Tilalle ajettiin mursketta, jotta ladottavat liuskekivet pysyisivät paikallaan maan routiessa. Tämän päälle levitettiin kivituhkaa n. 5 cm kerros, jonka päälle asennettiin liuskekivet. Kivituhkaa käytettiin myös liuskekivien väleissä.
Terassi lumoavien omenapuiden alle
Akin mökin takapihalle rakennettiin tilava, n. 65 m² terassi Cent Pauha -terassilaudasta. Terassin alle tehtiin sorapohja ja runkopuut tuettiin betonilaattojen päälle. Terassin oheen rakennettiin tilava Palmako Nova -pergola, jossa voisi viettää aikaa myös sadepäivinä. Pergolan alle tehtiin kunnon routaeristys ja perustuksen valettiin betonista. Tämä ei olisi ollut välttämätöntä, mutta Aki halusi varmistua, että pohja kestää myös mahdolliset pergolan muutostyöt tulevaisuudessa.
Terassille saatiin toteutettua erilaiset toiminnot fiksulla suunnittelulla ja tilankäytöllä. Aki ja perhe kauhisteli projektin edetessä, että miten kaikki suunnitellut toimet saatiin sijoiteltua terassille ilman, että siitä tulisi ahdas ja täyteen ahdettu. Aki luotti kuitenkin sisustusarkkitehti Annen näkemykseen ja ammattitaitoon, ja se kannatti. Vaikka terassilla onkin ”kaikkea”, sitä on juuri sopivasti. Terassi ei ole ahtaan oloineen vaan kodikas, toimiva ja viihtyisä.
Poreita ja pulahduksia kallion huomassa
Ulkoporeallas oli Akin perheelle yksi pihan tärkeimmistä hankinnoista. Kesäkoti ei sijaitse vesistön välittömässä läheisyydessä, mutta vesielementtiä kuitenkin kaivattiin. Ulkoporealtaan hankkiminen kotioloihin ei perheelle ole mahdollista, mutta vapaa-ajan asunnolla se on osa rentoutumista ja lomailua.
Ulkoporealtaan paikka löytyi upean kallion kainalosta, ison terassialueen välittömästä läheisyydestä. Akin valitsemassa Aresso Lucca -ulkoporealtaassa on kolme istumapaikkaa ja kaksi makuupaikkaa. Altaan 38 suutinta mahdollistava rentouttavat poreet ja automaattinen jäätymisenestojärjestelmä takaa turvallisen käytön myös talviaikaan.
Tunnelmallisesti ja turvallisesti valaistu puutarha
Valaistukseen kiinnitettiin suunnittelussa erityisen paljon huomiota. Valoilla piti saada piha turvalliseksi ja tunnelmalliseksi. Päädyttiin toteuttamaan erilaisia valopisteitä tunnelma edellä. Tontilla ei ollut ennestään kunnon pihavalaistusta, joten uusia pihavaloja varten jouduttiin vetämään paljon sähköä. Samalla suunniteltiin sähköt myös ulkoporealtaalle ja muille pihan sähkölaitteille. Valaistus toteutettiin laadukkailla Eglo-ulkovalaisimilla ja suunniteltiin muunneltavaksi eri tarpeiden mukaan.
Urakka on valmis ja nyt on luvassa huoletonta mökkeilyä
Akin mökkipiha on vihdoin valmis – ja lopputulos on mitä mainioin! Jos pergola on Akin lempipaikka pihamaalla, muu perhe julistaa ulkoporealtaan suosikkikohteekseen: se on juuri sellaista luksusta mitä mökillä kaivataan ympäri vuoden. Terassialue on osoittautunut perheen tarpeisiin sopivaksi ja viihtyisäksi. Kesän koitettua se on aktiivisessa käytössä! Pihamaalla pysyi säästettyjen omenapuiden ja muun kasvillisuuden ansiosta 50-luvun puutarhatunnelma – vaikkakin puiden välissä kaivaminen olikin haasteellista.
Aki paljastaa päiväkirjassa tuntemuksiaan nyt, kun urakka on vihdoin saatu päätökseen. Juontajan vinkit samanlaisesta projektista haaveilevalle ovat yksinkertaisia: panosta suunnitteluun ja ammattilaisiin. Vanha talo ja sen tarjoamat yllätykset vaativat kompromisseja ja pitkää pinnaa, mutta lopputulos on usein kaiken sen vaivan arvoista.