Välipäivien varaslähtö! Satoja suurenmoisia tarjouksia jo nyt, voimassa vielä:

Routa

Routiminen

Routiminen eli roudan tilavuuden kasvu johtuu maaperän kapillaarisesta imusta ja on merkittävä yleensä silttimaalajeilla. Karkeammassa maa-aineksessa kapillaarinen imu on pientä, kun taas savipitoisessa maassa imu on voimakasta, mutta virtausnopeus niin pieni, ettei roudan kosteus ehdi kasvaa talven aikana. Routaan tulee erilainen rakenne eri maalajeissa. Karkearakeiseen maahan tulee onteloroutaa, jossa vesi jäätyy koloihin, jolloin maa-aineksen kokonaistilavuus ei kasva. Tiiviimpään maahan tulee massiivista routaa, jolloin maa-aines laajenee. Kerrosrouta on 20–30 cm paksuina kerroksina maalajeissa, joiden kapillaarinen nousukorkeus on suuri ja vedenjohtavuus kohtalainen.

Tilavuuden kasvu syntyy kun vesi vie jäätyessään ja siten laajetessaan enemmän tilaa maaperässä. Pystysuuntainen kasvu voi olla jopa 15%, eli 1 m matkalla 15 cm. Jos routasyvyys on esimerkiksi 2 m voi maa nousta 30 cm.

Routavauriot

Vesi on kokoonpuristumatonta ja jäätymisen yhteydessä laajetessaan tuottaa valtavia voimia. Routiminen voi aiheuttaa suuria vaurioita rakennuksen perustuksiin ja seinärakenteisiin. Routivaan maaperään rakennettavat rakenteet on perustettava roudan keskimääräistä esiintymissyvyyttä syvemmälle. Rakenteet johtavat lämpöä maaperää paremmin ja siksi maaperä jäätyy niiden ympärillä syvemmälle kuin muualla. Jos olet rakentamassa, varmista rakennuspaikan maaperän routivuus maaperätutkimuksella. Mikäli alue on routivaa, huolehdi riittävästä routasuojauksesta ja perustussyvyydestä. Myös maaperän maanvaihto riittävään syvyyteen asti voi olla tarpeen.

Routiminen aiheuttaa myös esimerkiksi kivien nousemista talven aikana peltojen pintaan. Lisäksi se vaikuttaa kasvillisuuteen sekä nopeuttavasti pintavaluntaan. Routa on myös merkittävä teiden kuntoon vaikuttava tekijä, päällystetyille teille se aiheuttaa tyypillisesti murtumavaurioita, päällystämättömillä teillä se näkyy kelirikkona. Routa myös lisää maaperän kantavuutta, mahdollistaen raskaiden koneiden käytön alueilla minne sulan maan aikaan ei pääse (suoalueet ym.).

Taloon.com eristeet routasuojaukseen täältä
TILAA UUTISKIRJE JA SAAT 10 € ALENNUSKOODIN

Alennuskoodi on voimassa yli 100 € tilauksille. Jatkossa saat ajankohtaiset kampanjat ja erikoistarjoukset suoraan sähköpostiisi.
Saman saat kalliimmalla muualta.

Syötä tähän sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme ostoskorin sinulle.

Joillekin myymillemme tarvikkeille rahti määräytyy toimitusosoitteen postinumeron ja toimitettavan määrän mukaan. Kerro meille siis ensin postinumerosi, niin voit sen jälkeen lisätä tämän tuotteen ostoskoriin. Voit määritellä rahtilaskentaan käytettävän postinumeron tässä:
Postinumero